Minä kun olen tällainen. Elämästä nautitaan täysin rinnoin. Koko ajan suunnitellaan jotain mieltä virkistävää, toisinaan päivät kuluu hössöttäessä, hössöttäessä ja hössöttäessä. Kaipaan usein arkeen jotain "nostetta", tylsistyn helposti. Siksi meillä usein piristetäänkin perusarkea kaikin tavoin ja näinhän sitä arkea jaksaakin ihan toisella tavalla.
Toisinaan kahdenkeskinen aika on aika kortilla, sitä on järjestettävä mieli haluta homman pelaavan. Minä olin jo viikkoa aiemmin suunnitellut illallisyllätystä, mutta karkasinkin itse meikkimalliksi, hups. Eihän Markus tiennyt suunnitelmistani mitään, niin voin siirtää sitä toiselle päivää. Kerroin kuitenkin suunnitelmistani myöhemmin ja eilen sitten laitettiinkin ruokaa yhdessä, Pöytä katettiin kahdelle aikuiselle ja sitten vielä kahdelle lapselle ! "ääää meillä on juhlat" huusi Niia ja kävi valitsemassa uusista vaatteistaan juhlamekon ylleen. Kahdenkeskisestä illanistujaisista tulikin perheillallinen, ei valittamista. Ruoka oli taivaallista, jälkkäri onnistunut, myyjän suosittelema punkku upposi Markukselle, minä vaihdoin limppariin.
Viineistä en älyä yhtään mitään. Markus kyseistä viiniä varmasti suosittelisi muillekin, minä en. Viini oli Beringer Cabernet Sauvingor 2013, Kalifornia. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, mustaherukkainen, kypsän kirsikkainen, mausteinen, kevyen vaniljainen.
3 banaania
2 dl vispikermaa
100g rahkaa
1 tl vaniljasokeria
2/3 purkkia karamellisoitua kondensoitua maitoa
6 Digestive-keksiä
Illalla, kun lapset oli saatu nukkumaan, eksyttiin katselemaan vanhoja valokuvia. Missä kaikkialla ollaan kerittykin jo käydä. Kesäisin ollaan reissuttu paljon Suomen sisällä, ties vaikka missä. Perheen kesken tehty kaksi ulkomaanreissua ja kaksi reissua tehdään lähiaikoina. Minä sain olla onnekas pienenä, kun meidän perhe reissusi samalla tavalla. Aina oltiin tienpäällä kun mahdollista. Ulkomaillekin pääsin monesti äidin ja isän mukana kulkemaan. Sieltä tämä varmaan juontaakin. Kun kerran pääset jonnekin "paratiisin", sinne sydän jää ja sinne haluaa aina vaan uudelleen. Markuksenkin olen saanut tähän koukuttumaan. Kesällä lähden viidennen kerran Turkkiin ja aina se on vaan yhtä jännittävää.
Mistä meille sitten tuli tämä matkafiilistely eilen. Sain aamulla sähköpostia. Meinasin ruveta itkemään ensimmäisistä sanoista "Hei Tiia, pahoittelen, varaamanne huoneisto Alanyasta ei olekaan vapaana, omistaja tarvitsee sen käyttöönsä itse" Ei oo todellista!!! Itkupotkuraivarit.
Saimme kuitenkin ehdotuksen, josko meille kävisi toinen majoitus. 300 metrin päässä alkuperäisestä majoituksesta, eli pysyttäisiin alueella mistä majoituksen halusimme. Korvaukseksi saisimme ilmaisella lastentarvikkeet, mitkä oli tarkoitus vuokrata. Vuokra 550e 15 vrk pysyisi samana eikä sähköäkään tarvitsisi maksaa. Aloin innostua. Tiedot ja kuvat saatuani, otin yhteyttä välittäjään. Otamme tämän! Fiilikset oli ja on edelleen katossa. Saamme viiden tähden huoneiston!
Huippua, jee, voi meitä onnekkaita. Tosi asiahan on se, ettei tuolla majoituksella meille oikeasti niin väliä ole, mutta onhan tämä siistiä! Myönnän kyllä, että kun valitsemme majoituksia, nousee tällä rouvalla sen verran pikkurilli pystyyn, ettei nyt ihan mihin vaan koppiin kyllä mennä. Joskus se pikkurilli nousee liiankin pystyyn. Tietyt kriteerit kun täyttyy, niin majoituksen pitäisi olla meille se ja sama. Me ei koskaan edes olla hotellilla. Siksi en koskaan ottaisi all inclusivea, en puolihoitoa enkä edes aamupalaa. Viime kerralla otimme aamupalan ja sekin oli liikaa, laita nyt kello soimaan lomalla!!!
Kaipuu Turkkiin on ihan valtava. Se ruoka on mielettömän hyvää ja mikä parasta, kun nälkä iskee, ei ole kun etsiä sopiva ravintola. Ravintolahinnat on niin alhaiset, että toisinaan olemme käyneet jopa kahdesti päivässä ravintolassa. Eniten kaipaan sieltä mezeä, eli alkupalaa ja parasta mitä voi vain olla on Turkkilainen lavash, eli se mielettömän hyvänmakuinen leipä ja sen päälle sipaisu maustettua levitettä. Nam.
Se tunnelma mikä siellä on aivan loistava. Aamulla kun lähdet kävelemään hotellilta, istuu jokapuolella paikalliset juomassa pikkukupeistaan Turkkilaista teetä. Sitähän muuten pitää aina kantaa kotiin mielinmäärin ja se on varmasti yksi suosituimmista tuliaisista. Joka puolella on vaan hyväntuulisia ihmisiä. Moni Suomalainen voisikin ottaa muualta maailmasta vähän oppia. Ihailtavaa on se, että aamusta iltaa, illasta aamuun siellä paiskitaan töitä ja väsymystä ei ole havaittavissa. Teeppä suomalainen perässä, voi kamala sitä valituksen määrää! :D Itse emme ole huomanneet siellä siestaa, eli lämpimän ilmastonmaissa oleva lepoaika keskellä päivää. Katukuvaan se ei ainakaan näy juurikaan.
Eli hyvät ihmiset, positiivinen vaihde silmään niin kaikki näyttää huomattavasti mukavammalta! :)
Vielä fiilistelyä Alanyasta kuvina....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti