torstai 9. huhtikuuta 2015

Prinsessoja ja kyykkyviinejä

Niia on toivonut, että tehtäis yhdessä taas tyttöjenjuttuja. Minä mietin pääni puhki, että mitähän minä tähän hätään nyt keksisin. Shoppailureissut Niian kanssa tulee turhan kalliiksi, joten yllätin Niian prinsessasaunalla. Vetäisin sen idean ihan hatusta ja pikaisesti vaan laitoin saunan prinsessalle valmiiksi. Voi että se Niian hymy, kun jännityksen jälkeen päästin tytyn saunaan. Eihän siellä kummoista ollut, mutta silti neidistä näki, että taisin onnistua! Juotiin siellä sitten mehukattia hienosti eikä talon miesväkeä päästetty saunomaan. Niia sanoi "ollaan tää ilta vaan kahestaan". 


No mutta onhan meillä ollut tyttöjenjuttuja muutenkin. Käytiin eilen postista kesävaatteet tulevaa reissua ja muutenkin tulevaa kesää varten. Meni ilta sovitellessa ja Niia sovittikin kaikki vaatteet useaan otteeseen ja oli vaatteistaan niin onnellinen. Vaikka kävinkin vieraissa, eikä paketti tullut me&i:lta, kelpasi neidille ne paremmin kuin hyvin. 

Saunan jälkeen sitten kaiveltiin äidin aarteet esille. Oriflamelta sai nyt kokonaisen lahjapakkauksen tendereitä. Ihania! Ne on kyllä parhaita ja niin monikäyttöisiä. Äiti valitsi huulilleen punaista ja Niia valkoista. Poskeenkin pikkuisen sipaistiin. " Nyt ollaan oikeita prinsessoja" <3


Ei siis paljoa tarvinnut. Niia on ikionnellinen prinsessasaunasta ja neiti olikin sitä mieltä, että semmoisen äiti voi kuulema tehdä vaikka joka kerta kun mennään saunaan. 






Nasu tuli Puhin vierelle. "Puh?" kuiskasi hän.
"No mitä?" "Ei mitään" sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.
"Tarkistin vain, että olet siinä." 



Nyt kun me tytöt on hemmoteltu itseämme, pitäis myös muistaa tuota iskää hemmottelun merkeissä ja eikös sitä sanota, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Sovittiin alkuviikolla, että perjantai-iltana syötäisiin oman pöydän ääressä lehtipihvit lisukkeineen ja jälkiruokineen. Täytyy myöntää, etten ole kerinnyt ideoida menua sen enempää. Nyt ei varmaan kelpaa kyykkyviini alkosta vaan pitäis ehket olla jotain astetta parempaa. Minä kun en nuista älyä mitään. Ideoita?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti