Imetys on asia, mikä jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen. Jokainen äiti valitsee lapselleen, sen vaihtoehdon, minkä kokee parhaimmaksi. Joskus imetys ei ole mahdollista äidistä riippumattomista syistä. Imetyksestä puhuminen tuntuu tänä päivänä olevan kamala vääryys, tai imetyksen puolesta peukuttaminen. Ja tämä saa karvat pystyyn.
Toisinaan huomaa äidin selittelevän miksi vauva saa äidinmaidonkorviketta eikä tissimaitoa. Toisinaan taas, liiankin usein, imettävä äiti selittelee miksi haluaa tarjota lapselleen omaa maitoaan, sitä ilmaista, mielestäni kaikkein parhainta vaihtoehtoa. "Luuletko olevas joku muita parempi äiti vai?" "Imetys on kuvottavaa!"
Ensimmäisen lapsen kohdalla meillä ei onnistunut imetys ollenkaan. Rasmus syntyi 36+5 koko ajan pahenevan raskausmyrkytyksen takia. Synnytys siis käynnistettiin. Valitteleva vauva vietiin samantien lastenosastolle nenämahaletkuun. Valituksen syyksi löytyi murtunut solisluu. Kotiin lähdettiin, kun Rasmus oli 5 vrk. Maidon Rasmus sai siis ensimmäisten päivien ajan letkun kautta ja minä keskityin vaan kantamaan vauvalleni pumpattua maitoa, imetyksestä ei tässä vaiheessa puhuttu eikä 18-vuotias ensisynnyttäjä sitä paljoa osannut vaatiakkaan. Imetystä yritettiin kotona, mutta kokonaan olimme jo korvikkeessa 1 kk ikäisenä.
Muistan miten olin väsynyt, kun öisin piti herätä lämmittelemään maitoa. Huomattavasti pirtsakampi sitä tissivauvan kanssa on, kun syötöt onnistuu öisin hyvin sängyssä, kun ottaa vauvan viereen.
Vasta toisen lapsen synnyttyä pääsin jyvälle koko hommaan. Sain todella hyvät opit synnytysvuodeosastolta ja imetys sujui Ronnin kanssa mainiosti. Imetystä jatkettiin 3 kk ikään saakka. Niian synnyttyä olinkin jo vanha tekijä ja imetin häntä 4kk ikään saakka.
Vasta Huugon kanssa aloin pitämään imettämistä oikeasti tärkeänä. Vauva saa siis minun mielestäni parhainta maitoa mitä voisin lapselleni antaa. Imetin 6 kk ikään saakka.
Heikan kanssa olin päättänyt jatkaa ainakin Mallorcan reissun yli, ei tarvitsisi kuljetella matkalaukuissa painavia maitopurkkeja. Mutta kuinkas ollakkaan, Heikka päätti toisin. "Minähän en mikkään vauva oo" meillä ei oikein mielellään maata enää "vauva-asennossa" sylissä tissillä, toisinaan imetin niin että H istui sylissä ja siinä nenät vastakkain toisiamme katseltiin samalla kun toinen tissitteli. Jos yritän laittaa Heikkaa makuulle sylissä, taistelee poika kovasti vastaan ja imetystä on turha edes yrittää. Tänä päivänä suostuu tissille enää öisin ja päivällä hyvällä tuurilla kerran, kahdesti. Neuvolassa epäiltiin kipeitä ikeniä, mutta ei ole hampaita kuulunut, eikä ikenet minusta ole sen näköiset, että vielä hampaita tulisikaan. Harmittaa, mutta minkäs teet, kun H päätti, ettei tissimaito oo enää rock!
Isät jää mielestäni paljosta paitsi, koska onhan imetyshetketkin niin ainutlaatuisia ja lähennyttää äitiä ja vauvaa kovasti. Onneksi isit voi hoitaa vaikka vaippojenvaihdot ja helliä ja pusutella muuten, näin luoda oman siteen vauvan kanssa. Tiedän, että vähäisten imetyskertojen takia minulla maito vähenee hiljalleen ja olenkin siihen jo hiljalleen valmistautunut, että kohta en ehkä imetä enää ollenkaan. Snif! Mutta kai mie selviin siitä? :)
Ja nyt äidit tissit esille ja imettämään paikasta huolimata. Ärsyttää nimittäin myös nämä "kamalaa se imettää tuossa kaupan aulassa" ihmiset. Vauvan ruokahetki kun ei katso aikaa eikä paikkaa.
Imetys on pop!
Ps. Facebookista löydät myös seittämän pyllyy lauteilla, tervetuloa tykkäämään !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti