Kun kukko ei ole vielä kiekaissutkaan

Meillä on nyt kuopuksen kanssa se vaihe menneillään, ettei sitten millään malttais aamulla nukkua. Toisinaan hymyjä irtoaa jo viiden jälkeen aamulla. Vastahan minä sain oman tyynyni hyvin ja unta riittäis vielä useammaksi tunniksi. Vaikka yrittäisin vähän viivyttää sängystä nousemista hoplan avulla taikka jollain lelulla, tekee Heikka kuitenkin lopulta tempun, että on noustava samantien pesemään pyllyä ja poika hymyilee tyytyväisenä ilmeellä "siitäs sait!" Pomo määrää jo heti aamusta siis. Pyllynpesulle, aamupuuron tekoon mars!

Mutta kukapas sitä malttais nukkua kun täytyy käyttää kaikki aika uusien asioiden oppimiseen ja niiden ihmeellisten asioiden ihmettelyyn. Vauva-aika on joka lapsen kohdalla ollut vaan yhtä ihanampaa, ja jotenkin sitä ei edes tunnekkaan itseään sen kummemmin väsyneeksi vaikkei ehkä saisikaan nukkua mielinmäärin. Ihaninta onkin seurata, kun tässä vaiheessa kehitytään niin vauhdilla ja entäs se keskittynyt ilme kun jotain uutta ja hämmästyttävää on tutkinnan alla. 

Muistan esikoisen kanssa, reilu 9-vuotta sitten, miten sitä olikin niin väsynyt, kun pari kertaa aina herättiin yöllä syömään. Nyt lähinnä naurattaa. Taisi olla vaan nuoren tytön kokemattomuutta ja isku vasten kasvoja, että sen söpön vauvan tarpeita täytyisi myös tyydyttää. Täh, eikö se ollutkaan nukke? Toisen lapsen kanssa oltiin jo viittä vaille menossa unikouluun, mutta se onkin sitten jo asia erikseen.

Huonompi päivä jos kuitenkin yllättää äitiä itseään, on onni omistaa niin ihana mies ja isä lapsille, joka on samanlaisella tatsilla mukana tässä "projektissa". Kun saan sen irtioton lapsista, en kylläkään kaivaudu peiton alle vaan mieluummin keskityn siihen haaveilun. Yleensä istahdan koneen äärelle tutkiskelemaan milloin mitäkin. 

Palataan puoli vuotta taaksepäin, kun Heikka syntyi ja neuvolasta tultiin kotikäynnille. Ne sanat jäi mieleen, mitä terveydenhoitaja sanoi " miten sinä oletkin niin hymyilevä?" Niin, no enhän minä olekaan kun juuri saanut taas yhden unelman syliini nuuskuteltavaksi, mitäpäs tässä hymyilemään. "Mutta kun se on suurperheen äiti, kyllä sen täytyy olla väsynyt!"

Yöllä meillä herätään edelleen useaan kertaan. Illalla syödään puuro tai velli, muttei yösyönnit ole vähentyneet siltikään. Joko tekee mieli tissiä tai toisinaan tyytyy hyvin tuttiinkin. Vieressä kun nukkuu niin näistä heräilyistä ei sinällään mitään vaivaa ole. Pinnasänky taitaa aika koskematon Heikan osalta ollakin eikä äitin kainalosta olekaan kiire minnekkään.

Loppuun isäni lohduttavat huumorilla heitetyt sanat "siitä se rauhottuu kun oppii kävelemään" sekä "oisit tehessäs miettinyt" ! En tiedä oonko ihan samaa mieltä ensimmäisestä, mutta sillä on hyvä skarpata itseään. :)

Pirtsakkaa viikkoa äitylit ! :)