"Minäkin olen olemassa"

Jokaisella lapsella on yhtä suuri paikka meidän vanhempien sydämessä, ja joskus tuntuu mahdottoman vaikealta takoa se asia pienen lapsen päähän. Teoilla on suuri merkitys, mutta entäs jos nekään ei välillä riitä. 

Tässä on meidän Huugo a.k.a päätönkana. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää vaikka muille jakaa. Mahdoton äilyyttämään siskoa, kuten kuvasta näkyy. Pukee Niian vaatteita ylleen ja nauttii, kun saa siskon itkemään ja raivoamaan mahdollisimman kovaa. 

Huugo-rakas, joka täyttää syyskuussa 3v, rakastaa pikkuveljeään yhtä paljon mitä me muutkin. Koskaan ei tekisi Heikalle mitään pahaa. Pikkuveljeä hoidetaan yhdessä, leikitään ja pusutellaan. Pikkuveljeä käsitellään kuin kukkaa kämmenellä. 

Äiti on kuitenkin yksi suurimmista syyllisistä siitä, että Huugon mielestä hänen paikkaansa talossa yritetään viedä ja Huugo on selvästikin ajatellut, että kosto on suloinen. Kujeilut vähenee kun isi on kotona. Uskookohan se isi edes, mitä kaikkea meillä tapahtuukaan sillä aikaa kun iskä on töissä? :D

Hetki, kun äiti tulee synnytysairaalasta kotiin vauva mukanaan, on varmasti monelle lapselle järkytys. Lähelle samaa tunnetilaa pääsemme itse, jos kuviteltaisiin että puoliso tulisi toisen naisen/miehen kanssa kotiin, että tämä muuttaakin nyt meille,pysyvästi. "annan kyllä teille molemmille huomiota". Ajatuksenakin aika kamalaa. 

Huugo on selvästikin ollut meillä aina äitinpoika. Isin kanssa touhutaan paljon miestenjuttuja, mutta hellyydenkipeä poju kampeaa kyllä yleensä aina äidin kainaloon. Heikan syntymän jälkeen hellyyttä pitäisi saada koko ajan. <3 

Miten Huugo sitten kapinoi, kun taloon tuli uusi perheenjäsen? Harmittaa, kun menetin puhelimelta kaikki kuvani. Olin nimittäin kuvannut kaikki kujeet, jotta voisin näyttää ne Huugolle itselleen, kun hän on kasvanut isommaksi. Wc-pöntössä meillä on käynyt jo ties mitä! leluja, ruokailuvälineitä, pesuaineita ja mikäs sen tehokkaampi paikka on kun vessanpönttö, missä pestä wc:n matot! Osa ollaan saatu pöntöstä pelastettua mutta suurinosa on vedetty sujuvasti pöntöstä alas. Mitähän kaikkea siellä onkaan, kun kaikkea ei olla keritty huomaamaan. Tällä hetkellä toinen wc onkin tukossa, niinkun aiemmassa postauksessa mainitsin.

Meillä on kodinhoitohuoneessa jokaisella perheenjäsenellä oma iso kori, johon kuivurista viskotaan puhtaat vaatteet. Muutaman kerran Huugo on käynyt pissimässä suoraan koriin puhtaiden vaatteiden päälle. Ja kaiken tämän kujeilun jälkeen, poika tulee kertomaan tekemisistään innoissaan. "Tule kato, tule kato" hihkuu hymyssä suin. "Kätevää, äiti huomaa minut!"

Joskus seurasin salaa, kun Huugo asetteli lattialle Rasmuksen ja Ronnin lelun. Siirteli sitä ja tarkasti mietti mihin lelun jättää. Sitten asettui paikallaan, lähelle lelua ja selvästi mallasi, että tästä kun päästelen menemään, lentää pissit suoraan lelun päälle. Kerkisin onneksi keskeyttämään toimituksen.

 Kerran vietettiin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa pesuhuoneessa, kun siivilöitiin vannallinen pikkulegoja, kun Huugo oli päättänyt pissata legokoriin. Isot legotkin on tullut pestyä samaisesta syystä. Ja aina nämä "tuhotyöt" tapahtuu silloin, kun äidin pirulainen hoitaa Heikkaa. Toisinaan ihan pelottaa tulla sisälle Heikan ulkonukutuksen jälkeen, että mitähän täällä on 5 minuutin aikana kerinnyt tapahtua. 

Ensimmäisessä kuvassa Huugo esittelee ylpeänä kädessä olevalla autolla aiheuttamiaan lommoja jääkaapin oveen. Toisesta kuvasta ei varmasti tarvitse kertoa sen enenpää. 

Kaikki tämä alkoi siis hiljalleen Heikan syntymän jälkeen ja aika äkkiä osattiin yhdistää kujeet ja ilkeilyt mielenosoitukseen. Heikka oli ihan vauvana sylivauva, ja kantoliinat sun muut tuli otettua käyttöön, jotta arjenpyöritys hieman helpottuisi ja kädet olisi välillä vapaina. Kaiken sen luppoajan, mitä minulla oli käytin Huugon tarpeiden tyydyttämiseen. Oikein ylilellin sitä ja yritin saada toisen tuntemaan itsensäkin yhtä rakastetuksi. Meillä muutenkin touhutaan paljon lasten kanssa, eikä ne ole vaan "pyörimässä jaloissa". Mutta kun tuntuu, ettei mikään riitä. Kaikki meillä onkin aina hyvin niin pitkään, kunnes äiti rupeaa taas hoitamaan pikkuveljeä. Joskus voi oikeasti käydä niin, että olen touhunnut Huugon kanssa ja lähtenyt suoraan siitä esim. syöttämään Heikkaa. Sillä samalla sekunnilla Huugo saattaa vaikka kävellä nurkkaan ja päästellä sinne menemään. "Siitäs sait!" 

Kutsuilla tapaan paljon äitejä ja kahvipöytäkeskustelut meillä usein kääntyy lapsiin. Tästä aiheesta on juteltu monen kanssa. Monesti kuulee, että "meidän Liisa otti vauvan tosi hyvin vastaan, ei ole ollut mitään ongelmia." Onneksi näin onkin tosi usein, meillä Huugoa lukuunottamatta kaikkien kanssa mennyt tosi hyvin. Mutta monesti ei ehkä heti osaakkaan arvata, että mustasukkaisuus voi tulla esille muullakin tavalla kuin, että lapsi näyttäisi sen vauvaa kohtaan. Miten teillä on otettu vauva vastaan?

Onneksi meillä on tämä kuitenkin hiljalleen helpottanut. Jokapäiväiset kujeilut on vähentynyt kerran kaksi viikossa kujeiluihin ja johtunee jo varmaan siitäkin, kun Heikasta on tullut "itsenäisempi", viihtyy lattialla omien lelujen parissa hyvin. Vanhemmille tilanne on myös ollut aika kinkkinen. Monet kerrat mietittiin, että miten toimitaan näissä tilanteissa. Sillä hetkellä, kun verenpaineet nousee pilviin, huomaat juuri pestyjen vaatteiden olevan pesuntarpeessa, ei välttämättä onnistu olemaan hermostumatta. Mutta sitähän Huugo hakee, huomiota. Se on aivan sama onko se negatiivista, mutta kunhan hänet huomataan. Onko myöskään oikein olla huomioimatta mitenkään jos lapsi on tehnyt tuhmuuksia? siinäpä pulma.